Maailmani vaikutti kovin harmaalta.
Lapsuuteni värit olivat himmenneet ja haalistuneet, aivan kuin sade olisi pessyt ne pois. Kaikki alkoi näyttää samalta… Eläminen ilman värejä onkin kovin vaikeaa. Kun punainen ja keltainen eivät eroa toisistaan mitenkään, mistä tietää, kumman valita?
Olin nuori, mutta kokemukseni ylittivät silti monen aikuisenkin historian. Aloin pelätä, että menetän maailmastani myös hajut, maut, jopa tuntemukset. Yritin takertua niihin kiinni hukkuvan pakokauhulla, mutta ilo elämässäni oli poissa.
Kauhoin eteenpäin ajan virrassa, kunnes vihdoin jokin alkoi muuttua.
Löysin väriliidun.
Sitten toisen.
Ensin en muistanut, mitä niillä kuului tehdä, mutta lopulta aloin hahmotella viivoja paperille. Hahmottelin väriliiduilla ensin rajat, ujosti ja vaaleasti. Sitten rohkaistuin ja uskalsin värittää elämääni lisää. Maailmani alkoi näyttää kirkkaammalta.
Mitä enemmän väritin, sitä enemmän aloin hymyillä ja innostua värien käyttämisestä. Tuossa voisi olla vihreää, tuossa sinistä! Ehkä ripaus kultaa? Miten jännittävää! Voin värittää elämäni juuri siten kuin itse haluan!
Parasta on, että sain kaverikseni erään, joka pitää samoista väreistä kuin minä. Voimme värittää elämäni värityskirjaa yhdessä, kunnes se on kaunis ja kirkas kuin sateenkaari taivaalla.
Little Mei
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti