Kirjoitin tämän pikku tekstin tehtävänannosta, jonka sovimme parin kaverin kanssa viime sunnuntaina. Se on tosi lyhyt, ja ainoastaan alku suuremmalle kokonaisuudelle, mutta ajattelin julkaista sen silti täällä ihan vain huvin vuoksi. Tarinalla ei ole sen kummempaa nimeä, joten otsikkona toimikoon
Chess
Chess istui Old Maman yksinkertaisella terassilla shakkilauta edessään. Häntä vastapäätä istui Bill, vanha mies, jonka kurttuinen naama oli entisestään kurtistunut hänen miettiessä seuraavaa siirtoaan. Chess naputteli hermostuneesti pöydän reunaa sormillaan ja odotellessaan katseli kuppilan likaista ikkunaa. Peilikuvaa tuskin erotti sen pinnasta, mutta hän näki sinisen hupparinsa ja lyhyet, maantien väriset hiukset, jotka pitenivät sivuilta ja niskasta. Chessillä oli myös ruskeat polvihousut, jotka roikkuivat liian isoina säärissä asti. Polvet olivat rikkinäiset ja niiden takaa pilkotti vanhoja rupia.
Chess tunsi olonsa omituiseksi. Tunnetta oli vaikea kuvailla, mutta hänen oli vaikea istua paikoillaan ja kaikki tuntui jotenkin ärsyttävältä. Bill nosti hitaasti ryppyistä kättään ja siirsi sotilasta ruudun eteenpäin mutisten samalla itsekseen jotakin.
Chess teki nopeasti oman siirtonsa ja antoi katseensa harhailla kadun pölyisessä ihmisvilinässä. Hän tunsi kadun jokaisen liikkeen ja jokaisen pikku kujan niiden välissä. Hän tiesi, minkä aidan takana odotti verenhimoinen vahtikoira, ja mistä kohdista pääsi helposti kiipeämään ylös katoille, jotka olivat jengien valtakuntaa. Chess oli kolunnut kaupungin jokaisen korttelin vähintään kerran, ja nämä korttelit olivat hänelle erityisen tutut, sillä orpokoti sijaitsi vain parin kadunkulman päässä.
Tuttuja rakennuksia katsellessaan Chess näki liikettä katolla kadun toisella puolella. Se oli vain nopea vilahdus, pieni vaatteen häivähdys, mutta Chess oli heti jaloillaan.
“Jatketaan peliä huomenna, vanhus”, hän lausahti pakottaen kohteliaisuuden suustaan vaikka halusikin vain juosta pois paikalta.
“Ohhoh, tulitpa pian kiireiseksi, tyttö”, Bill sanoi ja Chess puristi huulensa tiukaksi viivaksi.
“Minä en ole tyttö”, hän tiuskaisi ja mies vain hohotti epämääräisesti.
“Vai niin, vai niin… Huomiseen sitten, Chess”, Bill narisi hänelle, ja kättään huiskauttaen Chess oli poissa.
Hän juoksi katua pitkin kohti orpokotia, kääntyi hämärälle sivukujalle ja loikkasi roskalaatikon päältä ylös tuuletuskanavalle ja veti itsensä katolle. Kauempana hän näki neljä nopeaa hahmoa, jotka liikkuivat sulavasti ja ketterästi kuin kissat pitkin katonharjaa. Chess lähti seuraamaan heitä pysytellen turvallisen etäisyyden päässä pitäen huolta siitä, ettei häntä nähty.
Chess liikkui nelikkoa paljon hitaammin, joten ei mennyt kauaakaan kun hän kadotti heidät näkyvistä. Huultaan pureskelleen Chess liikuskeli alueella käyden välillä maantasolla, kiiveten sitten taas muurille tai katolle. Tämä osa kaupungista oli entistäkin köyhempää ja hiljaisempaa. Autioita rakennuksia oli enemmän ja monet ikkunat ammottivat tummina ja synkkinä harmaista kiviseinistä.
Sitten hän kuuli ääniä erään varastohallin takaa. Sydän pamppaillen Chess hiipi lähemmäksi ja katseli ympäröiviä kattoja etsien vartijoita, muttei nähnyt ketään. Hän pysähtyi romutetun auton taakse ja kurkisti pihalle. Siellä seisoi yhteensä yksitoista jengiläistä, kaksi eri jengiä, vastakkain. Chess tunnisti ne molemmat.
Rebelsin jäsenet olivat viisi tummanpuhuvaa, vakavannäköistä miestä, joilla oli jokaisella musta huivi oman jenginsä merkkinä. KitCats näytti rennommalta, mutta heidän johtajallaan oli Chessin mielestä pelottavimmat kasvot. Heidän tunnuksenaan oli punainen kissa, joka koristi takinselkämyksiä tai lippiksiä.
Chess ei keskittynyt niinkään siihen, mitä miehet sanoivat, vaan siihen miltä nämä näyttivät ja mitä he tekivät. Rebelsien johtaja oli tummatukkainen mies, joka oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan ja mustiin, armeijakuvioisiin housuihin. Miehen selkään oli kiinnitetty miekka, joka näytti samalta kuin mies itse: pitkältä ja hoikalta. Chess huokaisi ihastuksesta, tyyppi oli niin siisti, mutta hän ei tajunnut päästäneensä ääntä suustaan ennen kuin näki miehen katsovan suoraan häntä kohti.
Chess pudottautui nopeasti polvilleen ja painoi maata käsillään kauhusta kankeana. Jos mies oli nähnyt hänet, hän oli pulassa. Pahassa pulassa. Hän kuuli pihalta askeleita, jotka kävelivät poispäin, ja sitten tuli hiljaista. Chess melkein jo uskalsi taas hengittää, kunnes joku ilmaantui auton taakse ja nappasi häntä niskasta. Chess sätki ja riuhtoi käsillään, kun mies roikotti häntä ilmassa kevyesti kuin kissanpentua.
“Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi?” Chessiä roikottava mies kysyi vihaisesti kantaessaan hänet pihalle muiden luo.
“En mitään, kävelin vain ohi, en kuullut mitään”, Chess lateli nopeasti toivoen pelastavansa itsensä puheella. Mies naurahti ja pudotti hänet johtajan eteen kovakouraisesti. Chess nosti katseensa tummatukkaiseen miekkamieheen, joka ei ollut vielä sanonut hänelle sanaakaan. Jokin miehen hiljaisuudessa sai Chessin polvet tutisemaan.
“En oikeasti kuullut mitään. En kerro kenellekään, että olitte täällä, halusin vai nähdä jengejä”, Chess sopersi ja katsoi säikkynä viittä tyyppiä, jotka olivat ympäröineet hänet. Häntä kantanut mies piti huivia päänsä ympärillä, ja hänellä oli ruskea pukinparta sekä paljon lävistyksiä korvissaan.
“Poika on ainakin nopea puhumaan”, pukinpartainen tokaisi ja nosti käsivartensa puuskaan.
“Ehkä häneltä pitäisi ottaa kieli pois”, sanoi poninhäntäinen mies, jolla oli tupakka suussaan. Hän livautti käteensä terävännäköisen linkkuveitsen, ja Chess kavahti kauemmas. Johtaja ei sanonut edelleenkään mitään, katsoi vain häntä.
Chess törmäsi lihaksikkaaseen mieheen, jolla oli hihaton paita ja farkut. Hänen käsivartensa olivat täynnä tatuointeja. Lihaksikas mies tuuppasi Chessin eteenpäin saaden tämän kaatumaan maahan. Joku tirskahti ja astui lähemmäs potkaisten häntä kylkeen. Chess parahti kivusta ja piteli kylkeä kädellään.
“Tarvitsemmeko koiraa? Hänestä tulisi hyvä sellainen”, potkaisija nauroi ja Chess näki johtajan hymyilevän hieman. Häntä potkaistiin uudelleen, ja Chess ulvahti.
“Verta?“ joku kysyi ihmetellen, “Potkaisitko häntä noin lujaa?”. Chess hengähti säikysti ja katsoi ylös.
Pukinpartainen mies tuijotti hänen housujaan. Chess käänsi katseensa alas ja näki verta haarojensa kohdalla. Hän tuijotti punaista tahraa hetken kauhuissaan, ennen kuin tajusi, ja muuttui sitten kirkkaan punaiseksi kasvoiltaan. Chess kuuli johtajan naurahtavan, ja yllättyi tämän päästäessä äänen. Chess katsoi miehen huvittuneita kasvoja.
“Hän on tyttö”, mies vain sanoi hymyillen vinosti. Punaisuus pakeni Chessin kasvoilta, ja nyt hän oli kalman kalpea.
“Mitä? Tyttö?”
Kuului naurua. Chess halusi tappaa itsensä siihen paikkaan.
“Varo!” Chess huudahti osoittaen johtajan taakse. Kun muut vilkaisivat hänen osoittamaansa suuntaan, Chess käännähti ympäri ja livahti pukinpartaisen jalkojen välistä pakoon. Sitten hän juoksi. Chess ei ollut milloinkaan juossut niin lujaa, tai kiivennyt aidan yli niin nopeasti kuin nyt. Hän tunsi itsensä tuuleksi, joka pyyhkäisi katujen ja esteiden yli sulavasti perässään parvi variksia, jotka pääsivät häntä lähelle, mutta eivät tarpeeksi.
Juostessaan Chess näki vanhan kirkon ja sen sivusta alkavan muurin, joka päättyi talon seinään toisella puolella. Muurin välissä oli pieni, 12-vuotiaan mentävä aukko, jota kohti hän rynnisti hurjaa vauhtia huudot perässään kaikuen. Chess hyppäsi ja sukelsi… ja oli turvassa. Muuri oli liian korkea, jotta sen yli olisi päässyt kiipeämään, eikä viereisen talon katolle ollut tietä kuin toisella puolella korttelia. Chess huohotti hetken paikoillaan ja kiisi sitten pois paikalta, jos jengiläiset kuitenkin päättäisivät seurata häntä. Hän huomasi edessään miltei viidakkoisen puutarhan, joka levittäytyi talojen välissä vihreänä ja villinä. Chess lähti viidakon syvyyksiin piiloutuen helposti kasvillisuuden sekaan, ja hän jatkoi eteenpäin masentuneena.
Miksi? Miksi tämän piti tapahtua juuri nyt?
Chess pyyhki kyyneleitä poskiltaan ja yritti olla urhea. Ainakin he olivat sanoneet häntä alussa pojaksi. Vasta se saamarin veri oli paljastanut hänet, ja he olivat nauraneet. Nauraneet.
Chess käänsi huomionsa synkistä ajatuksistaan ympäristöönsä ja katsoi sitä kummissaan. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tätä paikkaa. Kasvillisuus jatkui ehkä kolmenkymmenen metrin ajan eteenpäin ja päättyi sitten toiseen muuriin. Muuria vasten oli rakennettu pieni puuhökkeli, joka oli varmaan joskus ollut puutarhavaja tai varastorakennus. Outoa, että kirkon ja talon ikkunattomien seinien väliin oli jätetty tällainen tyhjä tila.
Chess tutki talon seinää ja löysi oven, joka oli laudoitettu umpeen sisäpuolelta. Sekin oli outoa. Miksi joku oli tukkinut tien näin vihreään puutarhaan? Chess kulki takaisin puuhökkelille ja tempoi sen oven auki havaiten sisäpuolen tyhjäksi. Hän hymyili itsekseen. Tämä oli piilopaikka. Piilopaikka, jossa oli suoja. Kukaan ei varmaankaan tiennyt tästä paikasta, joten se oli yksin hänen. Hänen oma, pieni reviirinsä, jota edes jengiläiset eivät saaneet omakseen.
Chess puristi kätensä nyrkkiin ja nosti leukansa uhmakkaasti ylös. Joskus hän vielä näyttäisi niille. Sitten kun hän olisi vähän vanhempi ja isompi, kukaan ei varmasti pärjäisi hänelle. Hän näyttäisi, että olisi kova, vahva ja ketterä kuin pantteri, eikä kukaan voisi väittää, etteikö hän olisi ollut yhtä paljon mies kuin se hiljainen jengijohtaja, joka oli hänet paljastanut.
